Kritos

Saranean itälaidalla kohoaa vehreä saari, jossa kohoavat linnat ja lumoavat lehtimetsät. Laidunmaalla tepastelevat lampaat ja laiho keinuu kevyesti tuulenvireessä, johon maajussien peltolaulut yhtyvät. Linnojen edustalla liehuvat kirjavat viirit, ja torvet soivat, kun turnajaiset julistetaan alkaneeksi. Aurinko heijastuu kiiltävistä haarniskoista, ja hevoset karauttavat matkaan. Kulkija tietää saapuneensa Kritoksen saarelle, kreenien valtakuntaan, jonka sydämessä sykkivät ritariromantiikka ja uroteot.

Kreenit ovat Saranean kansoista ehkä uteliaimpia ja ylpeimpiä. He jaksavat muistuttaa ulkomaalaisia verenperintönsä ainutlaatuisuudesta, etenkin jos he ovat aatelista syntyperää. Historia tuntee kreenit valloittajina, jotka ovat ketterästi osallistuneet Saranean selkkauksiin.

Kreenien yhteiskunta on feodaalinen. Ylimpänä on hallitsija, kuningas tai kuningatar, joka kuuluu aina hallitsevaan Helonin ylhäiseen sukuun. Monarkki on läänittänyt maita ritareille, jotka muodostavat Kritoksen aateliston. Heillä on paljon valtaa omalla maallaan, mutta viime kädessä he ovat vastuussa hallitsijalle, mikäli he ryhtyvät turhan omapäisiksi tai hallitsija kutsuu heidät sotaan.

Kreenien tavallinen kansa muodostaa Kritoksen näkymättömän selkärangan. He ovat maanviljelijöitä, karjankasvattajia, kauppiaita, seppiä ja sotilaita, ja mahdollistavat työllään aateliskulttuurin ylläpidon. Tavallinen kansa  suhtautuu ritareihin ihaillen, ja kiertelevät trubaduurit kertovatkin mielellään vanhoja ja uusia tarinoita heidän edesottamuksistaan. Moni tavallinen kreeni haaveilee tulevansa nostetuksi aateliseksi mainetekojen myötä, vaikka tällaiset tapahtumat ovatkin harvinaisia. Tarinat pitävät silti huolen, ettei yritteliäitä puutu.

Mainokset

Turnajaiset

Minulle unet olivat aina kuin putoamista toiseen maailmaan, aikaan ja paikkaan. Vahvoja tunnelmaltaan ja tunteiltaan niin, että herätessäni en ollut varma, olinko todella olemassa. Ja kun tunsin seinien tutisevan hurraa-huudoista herätessäni majatalosta, joka vielä illalla oli ollut niin hiljainen, minulta kesti vieläkin kauemmin päästä takaisin.

Ryntäsin ikkunaan vain puolipukeissa ja olin kiireessä kompastua yöastiaan. Siinä he saapuivat ja kulkivat jo kohti turnajaiskenttää, Kritoksen kuuluisat ritarit, kirjavine asepukuineen ja viireineen valmiina mittelemään kunniasta ja rakkaudesta. Ja minä olin myöhässä tuosta kaikesta, puoliksi unen maailmassa. Melkein pystyin kuulemaan vanhan mestarini moitteet.

Hetkeä myöhemmin olin astunut ulos takaovesta ja sulautunut pian ihmismassaan, joka täytti kylänraitin. Heitä oli täytynyt saapua varhain aamulla naapurikylistä asti seuraamaan turnajaisia. Ilo ja jännitys väreili ilmassa haarniskoitujen ritareiden kulkiessa koreina kohti turnajaiskenttää, jonka pystyttämistä olin edellisenä iltana ollut uteliaana seuraamassa.

Hämmästyin, kuinka ylistäviä olivat tavallisten ihmisten sanat ritareista, jotka heitä hallitsivat. Vielä edellisenä iltana nurkkapöydässä oli manattu kilpaa aatelisten ahneutta, mutta väriloiston edessä ihmiset unohtivat moiset seikat ja olivat haltioissaan.

Torvet soivat ja niihin vastattiin kauempaa. Ihmiset huusivat eläköötä, kun paikallinen ritari, Essel Saran, saapui mustan ratsunsa selässä. Hänen kypäränsä visiiri oli ylhäällä ja katsoin uteliaana naisen kasvoja, joista paistoi ylpeys ja itsevarmuus. Hänen hevosensa asteli varmasti ja aseenkantaja loisti auringossa punaista ja valkoista, jotka olivat ritarin värit.

Suopeasti ritari katseli väkijoukkoa, kunnes katseemme kohtasivat yllättäen. Hetken ajan näin noiden sinisten silmien lävitse, toiseen maailmaan, josta unenikin olivat kotoisin. Hänen täytyi huomata Seikkailijoiden killan tunnukseni, joka oli harvinainen nähtävyys näillä seuduin. Siinä samassa auringonvalo heijastui hänen panssaristaan erottaen meidät ja hän jatkoi matkaansa väkijoukon hurratessa.

Lähdin muiden mukana kohti turnajaiskenttää. Minun luotiin kyseleviä katseita; arvatenkin killan tunnus herätti heissä kysymyksiä, joihin olin jo tottunut vastaamaan. Täällä urotekoja tosin suorittivat ritarit, eivät seikkailijat, mikäli uskoi kiertävien trubaduurien lauluja. Nämä runoniekat kulkivat nyt parasta aikaa ritareiden vanavedessä.

Sain hyvän paikan katsomosta, sillä saatoin kuunnella nuorten aatelisten juoruja, joiden tiesin viihdyttävän minua odotushetkien aikana. Kun ensimmäiset kilpailijat kuulutettiin, sydämeni hyppäsi innosta, vaikka olin Kritoksessa nähnyt jo monia mittelöitä jopa Helonin hovissa asti. Ihmisten hyvä mieli tarttui minuun nopeasti ja pian jo hurrasin muiden mukana, kun ratsastajat kiitivät peitsineen toisiaan kohti.

Kilpailijat omistivat voittonsa usein mielitietylleen – sattuipa välillä niinkin, että kamppailijat ottelivat saman neidon tai nuorukaisen suosiosta. Nämä ritarit tiesivät, miten pitää katsojat jännityksen partaalla, kun he odottelivat kaikessa rauhassa lähtöä. Sillä yhtä lailla kuin turnajaiset olivat urheilua, ne olivat myös silkkaa teatteria, jossa romanttiset kuvitelmat saivat siivet.

Paikallinen ylimys, Essel Saran, nousi ratsunsa selkään ja karautti vastustajansa kanssa yleisön eteen. Hänen kilpailijansa valitsi mielitiettynsä, joka ojensi ritarille kauniin huivin kiinnitettäväksi olkavarteen. Naisritarin ratsu sen sijaan vikuroi ja korskahteli hieman, ja ritari antoikin sille kovaäänisen kehotuksen pysyä paikallaan. Ritari siirtyi lähemmäksi ja kohotti katseensa nuorukaiseen, jonka ystävät kuiskivat hänen korvaansa jotakin arvaten huvittavaa, sillä kesti tovin ennen kuin nuorukainen luovutti naiselle rannekorun.

Hetkeä myöhemmin ihmiset jo huusivat kannustushuutojaan, ja hirvittävällä voimalla kaksikko karautti yhteen. Ritari Essel selviytyi voittajana rajunnäköisestä törmäyksestä ja kävi sen jälkeen palauttamassa korun nuorukaiselle sanaakaan sanomatta. Hänen omat alamaisensa sen sijaan pitivät melua ja hurrasivat voittoa.

Turnajaiset jatkuivat seuraavan parin voimin, joista toinen sai koko yleisön nauramaan remakasti teatraalisella käytöksellään. Mittelössä hän ei myöskään jäänyt toiseksi, vaan suisti vastustajansa ratsun selästä näppärällä liikkeellä, joka herätti yleisön suoranaiseen huutoon.

Ottelut jatkuivat jännittävinä ja tasaväkisinä, kunnes jäljellä olivat enää teatraalisen etevä ritari ja paikallinen ylimys, jonka musta ratsu edelleen korskui kuin tuli olisi palanut sen sisällä. Yritti se ennen yleisön eteen saapumista heivata ratsastajansa maahan, mutta ritari Essel palautti kurin nopeasti yleisön ihastukseksi.

Teatraalinen ritari puki sanansa korulauseisiin ja sai mielitietyltään lahjaksi kauniin ruusun. Sen ritari lupasi kestävän voittoon saakka, mikä sai minut muistelemaan lämmöllä omia hullutuksiani killan palveluksessa.

Tuli ritari Esselin vuoro. Hevonen tuhahteli tämän ratsastajan saapuessa yleisön eteen. Kaikki hiljenivät ja eturivin nuorukaisen ystävät taas kuiskivat jälleen kerran. Heivähdys surua kävi ritarin silmissä ja hetken ajan luulin hänen suorastaan putoavan ratsailta. Sitten hänen ryhtinsä kohentui ja hän katsoi suoraan minuun.

”Arvon neito, voinko taistella puolestasi, puolustaa kunniaasi ja näyttää maailmalle?”

Hänen sanansa saivat minut jähmettymään paikoilleni, ja yleisö hiljeni tyystin katseiden kääntyessä minua kohti. Tuijotin häntä hetken epäuskoisena, mutta vastasin sitten kuuluvalla äänellä, kuten tapana oli.

”Kunnianarvoisa ritari, olisin otettu, jos taistelisitte puolestani. Ottakaa vastaan suosioni.”

Hän ei jäänyt odottamaan esinettä. Kypärän visiirin kilahdus olisi voinut leikata ilmaa, ja hiljaisuuden vallitessa molemmat ritarit asettuivat lähtöpaikalle. Kuulin nuorten kuiskivan edessäni ja tuomarin katse kohtasi minut ärtyneenä. Hevoset korskahtelivat levottomina ja tuulenpuuska keräsi voimansa läheisillä kukkuloilla. Ruoho taipui puhurin edessä, kun tuuli viimein saavutti turnajaiskentän saaden viirit hulmuamaan villisti.

Tuomari heilautti lippua vasten tuulta ja siinä samassa hevoset kiisivät toisiaan kohti. Rysähdys tuntui korvia huumaavalta hiljaisuuden keskellä, ja peitset pirstoutuivat kilpiä vasten.

Hetken näytti siltä kuin molemmat olisivat selvinneet ja jatkaneet hakemaan uudet aseet. Mutta sitten ritari Esselin vastustaja horjahti. Kukaan ei hurrannut, ei sanonut sanaakaan, kun teatraalinen ritari putosi maahan.

Ritari Essel avasi visiirinsä. Siniset silmät tuijottivat yleisöä ja sitten minua niin merkitsevästi, että nousin vaistomaisesti ylös paikaltani.

”Arvon Essel Saran. Totisesti taistelitte puolestani! Rohkeammin ette olisi voineet sitä tehdä. Seikkailijoiden kilta on kuullut sananne ja sen ovet ovat teille auki.”

Suureksi yllätyksekseni paikallinen väki nousi myös sanojeni jälkeen ja he veivät kätensä sydämelleen kunnianosoituksena valtiatartaan kohtaan.

Hiljaisen yleisön edessä ritari Essel vei kätensä sydämelleen ja sitten hän hymyili.