Pöytälaatikon avaus

En tiedä tarkalleen, kuinka paljon meitä on. Ihmisiä, jotka ovat kirjoittaneet seikkailuja ja pyörittäneet pitkiä kampanjoita vuosikausia astumatta ulos linnoituksestaan. Kokeneita puurtajia, jotka pysyvät visusti poissa julkisilta areenoilta, sillä oma peliryhmä on ollut tuttu ja turvallinen kenties jo lähemmäs 20 vuotta.

Minä piipahdin julkisella areenalla vuonna 2010 Ropeconissa. Voitin tuolloin seikkailunkirjoituskilpailun Keski-Maahan sijoittuvalla seikkailulla Auringon veri. Minua jännitti, sillä kilpailuun kuului, että peluutan myös kirjoittamani seikkailun. Se oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin tuntemattomien pariin pelaamaan.

Kilpailu ja kokemukset antoivat minulle itseluottamusta, mutta jatkoin syystä tai toisesta vielä omissa ympyröissäni. Mietin, voisiko pikkuseikkailuja myydä halpaan hintaan netissä, mutta puhtaaksi kirjoittaminen nousi usein muurina eteen. Halusin vain luoda koko ajan uutta, en palata vanhaan.

Vuoden 2012 kesällä vietin paljon aikaa hiekkalaatikolla muksun kanssa. Olin edellisenä vuonna kirjoittanut esikoisromaanini, jonka viimeistely rullasi hitaasti eteenpäin. Hiekkalinnat ja neppisradat olivat sopivan rauhoittavia, eivätkä liian korkealentoisia… Tai niin sitä luulisi. Hiekkalaatikolla ehtii nimittäin ajattelemaan sitä ja tätä.

Työ Seikkailijoiden killan parissa alkoi heinäkuussa 2012 kuriositeettina. Teen yleensä töitä puuskittain, ensin toppuutellen ja sitten menettäen täysin kontrollin. Seikkailijoiden kilta on täten edennyt hyökyaaltoina noudattaen oikkujani. Se on ollut tähän asti yksi pöytälaatikon helmistä, mutta nyt on aika nostaa se päivänvaloon. Ja samalla on itsekin astuttava linnoituksesta.

Mainokset